Muutoksia, muutoksia.

 

Taas löytyi hyvä tekosyy blogin hiljaiselolle, nimittäin täysi muuttotohina ja työkiireet.

Niin, ainakin siihen asti, kun päätin käydä uljaan Rumilukseni, siis moponi, kanssa tutustumassa ojanpohjan kasvillisuuteen.

Löysin itseni rähmältäni maasta, pomppasin pystyyn ja lausuin paljon r-kirjaimia sisältäneen rukoukseni Tuusulanväylän viattomille ohikulkijoille. Ensimmäisenä mielessäni oli luonnollisesti nostaa moporessu jaloilleen, se oli sammunut ja pulauttanut öljyä tai bensaa pihalle, joten en uskaltanut kokeilla lähteekö se käyntiin. Sitten maltoin etsiä kenkäni (toinen etupyörän pinnoissa ja toinen metrin päässä), puhdistaa sukkani mullasta ja pirauttaa kuulumiset kotiin. Sieltä luvattiin tulla hakemaan, joten soitin seuraavaksi töihin, sinnehän olin matkalla. Talutin kulkupelini lähimmälle huoltoasemalle ja huomasin, että vasen jalka oli saanut vähän osumaa. Eipä tuo haitanne, ajattelin, ja pompin alamäet yhdellä jalalla. Huoltiksella heitin avaimet tiskille, jotta isukki saa ne sieltä hilatakseen mopon toisen auton kyytiin, sillä äiti saapui hieman aikaisemmin valkoisella hevosella… siis punaisella farmarilla heittämään meikäläisen töihin puoli tuntia myöhässä.

No, eipä siinä mitään ensimmäiseen pariin tuntiin, kunnes jalka alkoi heitellä muljuvia vastalauseita ja turvota. Siinähän sitten raahustin “äkkiä vilkaisemaan löytyykö kirjaa hyllystä” naama irveessä heti, kun asiakas näki vain meikäläisen takaraivon. Lopulta takahuoneessa purkamisestakaan ei tullut enää mitään, kun jalka ei kestänyt painoa ollenkaan. Puolivälissä vuoroa luovutin ja sain luvan painua kotiin.

Hurautettiin äitin kanssa sitten suoraan terveyskeskuksen päivystykseen. Kello oli jo sen verran, että tyrkkäsivät meikäläiselle kainalosauvat ja kehottivat käymään röntgenissä seuraavana aamuna. Näin siis teinkin tänään ja kävin vielä päivystyksen lääkärillä ihmettelemässä kuvia. Murtumia ei löytynyt, joten diagnoosiksi kirjattiin muun tai määrittämättömän jalkaterän osan ruhje.

Tuossapa meikäläisen koivet kattoa kohden eilisiltana. Äkkiseltään ei näy mitään erikoista, mutta kumpikin jalka on niin jännitettynä varpaat ylöspäin, kuin ne sillä hetkellä sain. Vasemmassa jalassa ei näy kuoppia, vaan se on aivan sileä, eivätkä varpaat nouse muutamaa milliä enempää ylös. Hyvin näkyy myös sisäsivun turvotus… Aamulla räpylä oli muuten saman näköinen, mutta jalkapöydän luita myöten meni kymmensenttinen ruskea mustelma.

Eikä tuo näytä nytkään siitä kummemmaksi muuttuneen.

Mutta niin, se pakkaaminen! Varsin hyvään saumaan osui tämä klenkkaustuomio, saadaan Janin kanssa kämpän avaimet kouraan viikonlopuksi. Tarkoitus oli ainakin siivota ja maalata/tapetoida makkari/yksi sen seinä, mutta saas nähdä mitä siitäkin sitten tulee. Olen saanut hartiani ja nyttemmin koko yläselkäni niin komeasti jumiin kepeillä loikkimisesta, etteivät kädet nouse olkapäitä korkeammalle, eikä pää liiku mihinkään. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, not.

…niin siitä pakkaamisesta vielä. Ehdin alkuviikolla Nooran avustuksella kerryttämään pakattujen pahvilaatikoiden määrän kolmesta seitsemääntoista ja muuraamaan niillä itseni huoneeseeni.

Eilisaamuna survoin kasaan vielä sukkia, kolmea erilaista riisiä, kahta pastaa ja maustekastikkeita sisältäneen laatikon, mutta sattuneesta syystä pakkaaminen vähän jäi siihen. Huomenna voisin koettaa tehdä lisää sekatavaralaatikoita, sillä paljon muuta pakattavaa täällä ei enää ole.

Kuvat on kivoja, lisää kuvia!

 

Pakollinen Jannekevennys. Se jää tänne, kun muutan. Ikävä tulee, varmasti.

Leave a Reply